Tunnukset unohtui välillä ja sitten viime viestin, puutarha onkin ottanut ison loikan kohti kevättä ja etanoita. Havaintoja niistä on jo. Vappuviikonloppuna vietettiin suuria puutarhatalkoita (osallistujamäärä oli pieni mutta tehdyn työn osuus suuri ) ja kylvettiin maahan tuhkaa. Sen jälkeen sain kyllä jo uusiakin etanankarkoitus vinkkejä - munankuoria ja kuparilankaa. Saattaahan se toimia mutta jotenkin alkaa kuullostaa jo vähän woodoo-meiningiltä.

Olin viikonloppuna Virossa melomassa ja siellähän ne lehtokotilot parittelivat täyttä häkää rantamudassa. Vaikea ajatella kaikkien eloperäisten olevan yhtä arvokkaita ja oikeutettuja olemassaoloon, sillä selkeästi suurempaa ihastusta ja iloa herätti oksalla kyyhöttävä kiljukotka. Haikaroista puhumattakaan, joka on muuten vähän samanlainen eläin kuin poro. Ensimmäiset parttiot ja kamera käy. Samoin haikara pesällään, haikarapariskunta, haikara rantaruovikossa, haikara lennossa ja laskussa ja ilman vauvoja.

Nyt se on nähty! Jaksan haravoida kyllästymättä 30 min. sitten keskittyminen alkaa herpaantua ja alan ruopia sieltä täältä, lähinnä suurimpia lehtiä ja risuja, edes jotakin kasaan saadakseni.

Tänään haravoin vadelmapensaiden alta. Ajatuksena oli josko saisin yöpakkasten kouriin muutaman etana-nilviäisen. Ne ovat vitsaus, joiden kiusa on saamassa jo raamatullisia piirteitä. Muutaman kerran viime kesänä kävi mielessäni jopa talon myyminen, ihan vain etanoiden vuoksi. Nyt olen kerännyt talven aikana ämpärillisen tuhkaa sirottellakseni sen myöhemmin keväällä niiden kulkureiteille. Eipä taida etanalima tuhkassa luistaa :-)

Täydellinen haravointi-iltapäivä, teoriassa. Takana tehokas ja tuottelias työpäivä sekä auringonpaisteinen, sujuva kotimatka. Siis ulos ja harava handyyn, vaan ei. Sisäilyä, lueskelua ja makeisia ja sohva. Näin viettyi ilta, käytännössä. Nautin kevätauringosta sisältä käsin, onko se kiellettyä? Onhan hienoa, että on sellainen talo, jossa aurinko paistaa joka suunnasta. Kaikilla ei paista.

Tulin juuri ulkoa - haravoimasta, haka på svenska, opin sen eilen naapuriltani. Ajattelin ruveta pitämään kirjaa puutarhanhoidollisista suorituksistani. Voinpa sitten myöhemmin kesällä reilusti kertoa, että tämä on lopputulos 50 h:n panostuksella.

Puutarhurointi ei ole juttuni. Oikeastaan minun ei edes pitäisi asua omakotitalossa, koska mitkään muutkaan omakotitaloasujan hyveet eivät kuulu osaamiseeni. Mutta rakastan tätä taloa, sen sijaintia, näkymiä ja puutarhaakin. Äsken annoin sille 30 minuuttia vaikka se paljon pidemmältä ajalta suorituksen aikana tuntuikin. Kaivelin maatuneiden lehtien alta sinivuokkojen alut esille. Lumikellot ovat kukkineet jo viikon. Aluillaan olevia tulppaanejakin on jo havaittavissa.

Voiko ihminen saada nautintoa siitä, että osaavissa käsissä puutarha voisi olla kulmakunnan upein? Miksei voi. Mikäli asuinpaikka ei muutu, eihän sitä tiedä vaikka kasvaisin "puutarhauskoon" vähitellen. Ainakin minulla on se mahdollisuus. Kerrostaloasukilla ei sitä ole.